Skip to content

Kuunvalokuvausyö 2012

Vuoden 2012 Kuunvalokuvausyö kisattiin jälleen lokakuun viimeisenä perjantaina. Tänä vuonna kilpailun aihe liittyi syksyn kunnallisvaaleihin.

Kovatasoisen fotomaratonin valokuvat ovat ammattimaisesti toteutettuja. Joukkueilla oli kekseliäitä ideoita, ja mukaan mahtui myös kilpailun teemaan sopivia kantaaottavia kuvia. Monissa kuvasarjoissa on nähtävissä oma tunnistettava visuaalinen ilmaisukielensä. Vaikuttavaa jälkeä oli saatu aikaan oivaltavalla värien käytöllä, hienoilla valoefekteillä ja osuvilla kuvakulmilla. Kilpailun hengen mukaisesti kuvat oli otettu huumorin pilke silmäkulmassa.

Tämän vuoden parhaaksi kuvaksi valittiin Pimeävalokuvausseura Paskavalon kuva Täältä saa piparia. Myös parhaan sarjan palkinto meni samalle joukkueelle. Raati perusteli parhaan kuvan valintaansa seuraavasti: ”Yksi kilpailun oivaltavimmmista kuvista, jonka yksinkertainen toteutus ja monella tapaa toimiva metafora miellytti raatia aiheen, s-kirjaimen ja piparikeksin kautta.”

Teksti: Merja Kaipiainen