Kameraseura Vastavalon Kuunvalokuvausyö (QVKY) on leikkimielinen kilpailu aivan jokaiselle. Tässä joukkuelajissa ei mitata niinkään valokuvien teknistä laatua, vaan ideoiden rikkautta. Pääasiana on pitää hauskaa valokuvaten.
Tämänvuotinen Kuunvalokuvausyö kisataan perjantaina 3.11. Kokoontumispaikkanamme toimii TOAS Markuksentorin kerhohuone (Tammelan puistokatu 14–16). Kisa alkaa tasan klo 18, joten ole ryhmäsi kanssa paikalla ajoissa, jotta ensimmäinen tehtävänanto ei jää kuulematta.
Kilpailujoukkueet voivat koostua 2–5 henkilöstä. Voit ilmoittautua mukaan myös yksin, jolloin yksin ilmoittautuneista kootaan joukkue paikan päällä. Mukaan otetaan 10 ensimmäiseksi ilmoittautunutta joukkuetta.
Illan aikana annetaan kaksi kuvaustehtävää kahden tunnin välein, eli tehtäviä on kaiken kaikkiaan kuusi. Valokuvat tulee ottaa yhdellä kameralla (digi, filmi, puhelin tms.), joka tulee olla joukkueella omasta takaa. Kilpailuun osallistuvien tarvitsee osata vain käyttää kameraa, jonka mukanaan tuovat. Filmikuvaajat voivat kehittää ja vedostaa kuvansa ilmaiseksi Vastavalon pimiöllä tapahtuman jälkeen.
Kun voittajat on valittu, perjantaina 24. marraskuuta järjestetään Kuunvalokilta osana Vastavalon pikkujouluja, jossa parhaat joukkueet ja kuvat palkitaan! Kaikki ovat tervetulleita katsomaan kilpailun kuvia, juttelemaan kisasta ja viettämään iltaa yhdessä. Lisäksi valokuvista kootaan näyttely Tampereen yliopistolle.
Tämä koko lysti on jäsenille ilmaista, ja muillekin vain 5 euroa / osallistuja. Osallistumismaksu maksetaan paikan päällä, joten varaa mukaasi tasaraha. Se sisältää tehtävien materiaalit, lämpimän aterian, kahvia ja teetä sekä kuvien vedostuksen kisan jälkeen. Haluamme kuitenkin muistuttaa, että maksamalla jäsenmaksumme, joka on niin ikään 5 euroa, pääset osaksi tätä hupia aivan ilmaiseksi. Sen voit tehdä vaikka paikan päällä!
Tervetuloa!
Ilmoittaudu tämän lomakkeen kautta pian, mutta viimeistään torstaina 2.11.2017 kello 14 mennessä.
Kysyttävää? Ota yhteyttä: vastavalokameraseura(at)gmail.com tai esitä kysymyksesi FB:n tapahtumasivulla!