Skip to content

Avainsana: näyttelyreissu

Näyttelyretki Helsinkiin / Exhibition trip to Helsinki

Kuva/photo: Ilari Huovila
Kuva/photo: Ilari Huovila

Kameraseura Vastavalo matkustaa Helsinkiin lauantaina 8. lokakuuta 2016. Käymme näyttelyissä Kiasmassa ja Suomen valokuvataiteen museossa. Näemme ja koemme yhdessä päivän aikana valokuvia sekä muuta taidetta kuten installaatioita ja veistoksia.

Osallistuja kustantaa matkansa Helsinkiin ja takaisin sekä Helsingin sisällä itse (esimerkiksi HSL:n kertalippu on 2,70 €). Lisäksi käymme päivän aikana syömässä omakustanteisesti yliopistoruokala Unicafessa.

Mutta paras juttu tässä on se, että Kameraseura Vastavalo maksaa opiskelijajäsenensä pääsylipun molempiin museoihin ja säästät kaiken kaikkiaan 13 euroa!

Tapaamme lauantaina 8.10. Kiasman aulassa klo 11.15 (Mannerheiminaukio 2, Helsinki). Arviomme mukaan olemme käyneet kahdessa kohteessamme noin klo 16.30 mennessä. Sen jälkeen voimme istua alas keskustelemaan näyttelyistä ynnä muusta jossain paikallisessa kahvilassa tai pubissa.

Retken järjestäjät Jenni Similä ja Maritta Kela kulkevat OnniBussilla. Seuraamme voi liittyä. Lähdemme Tampereen linja-autoasemalta klo 8.45 ja olemme Helsingissä klo 10.55.
Takaisin Tampereelle lähdemme Kampista klo 18.20 ja olemme Tampereella Kalevassa klo 20.45.

Ilmoittauduthan mukaan retkelle tämän lomakkeen kautta viimeistään torstaina 6.10.2016. Osallistujamäärä on maksimissaan 15 henkeä, joten kipin kapin ilmoittautumaan!

Lisätietoa antavat tarvittaessa Jenni (jennisisko(at)gmail.com) ja Maritta (kela.maritta(at)gmail.com).

Facebook-tapahtuma


Camera Club Vastavalo travels to Helsinki on Saturday 8th October 2016. We will see exhibitions at Kiasma and The Finnish Museum of Photography. During the day we will see and experience together photography and other arts such as installations and sculptures.

The travel expenses are at your own cost (for example, one time ticket within Helsinki is 2,70 €). We will also eat at your own cost at the student restaurant Unicafe. But the great thing is that Camera Club Vastavalo pays your student tickets to the both museums and you save in total 13 euros!

We will meet in the main lobby of Kiasma on 11.15 (Mannerheiminaukio 2, Helsinki). We have seen both of the exhibitions approximately by 16.30. After that we can sit down and have a nice chat about the exhibitions and whatnot in some local cafe or pub.

Jenni Similä and Maritta Kela are the organizers of this trip. We are travelling with OnniBus and you can join us if you like.
The OnniBus leaves from Tampere bus station at 8.45 and arrives in Helsinki (Kamppi bus station) at 10.55.
The OnniBus leaves from Helsinki (Kamppi bus station) at 18.20 and arrives in Tampere (Kaleva) at 20.45.

Please sign up for the trip with this form until Thursday 6.10.2016. The maximum number of participants is 15, so hurry to sign up!

Something to ask? Please contact Jenni (jennisisko(at)gmail.com) or Maritta (kela.maritta(at)gmail.com).

Facebook event

Näyttelyreissu Helsinkiin / Exhibition trip to Helsinki

nayttelyretki_helsinkiin

Kameraseura Vastavalo käynnistää vuoden 2016 toimintansa reissulla Helsinkiin. Käymme kahdessa näyttelyssä lauantaina 30.1.2016. Näemme ja koemme yhdessä päivän aikana valokuvataidetta, installaatioita ja veistoksia.

Käymme myös syömässä omakustanteisesti.

Osallistuja kustantaa matkansa Helsinkiin ja takaisin itse. Kameraseura Vastavalo maksaa jäsenensä pääsylipun toiseen näyttelyyn, eli säästät 8 euroa! Jos et ole vielä jäsen, nyt on siis erinomainen hetki liittyä. Katso täältä ohjeet. Voit liittyä jäseneksi myös tapahtuman yhteydessä.

Tapaamme lauantaina 30.1. Ateneumin aulassa portaikon edessä klo 11.15 (Kaivokatu 2, Helsinki). Arviomme mukaan olemme katsoneet kaksi näyttelyä klo 16 mennessä.

Retken järjestäjät Krista Kierikka ja Maritta Kela kulkevat OnniBussilla. Seuraamme voi liittyä. Lähdemme Tampereen linja-autoasemalta klo 8.45 ja olemme Helsingissä klo 10.55. Takaisin Tampereelle lähdemme Kampista klo 17.20 ja olemme Tampereella Kalevassa klo 19.45.

Ilmoittauduthan mukaan retkelle tämän lomakkeen kautta viimeistään 28.1.2016.

Lisätietoa antavat tarvittaessa Krista (krista.kierikka(at)gmail.com) ja Maritta (kela.maritta(at)gmail.com).

Facebook-tapahtuma

Näyttely 1

Henri Cartier-Bresson Ateneumissa
Pääsymaksu: normaali 13 €, opiskelija 11 €, S-Etukortilla 12 €, museokortilla ja Helsinki-kortilla ilmaiseksi
Avoinna klo 10–17

Ranskalainen Henri Cartier-Bresson on katuvalokuvauksen ja kuvajournalismin klassikkonimi. Hänen valokuvistaan huokuva ratkaisevan hetken ajatusmaailma on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen moniin valokuvaajiin niin viime vuosisadalla kuin nykyäänkin.

Kameraseura Vastavalon hallituksen jäsen Krista Kierikka suosittelee näyttelyä vilpittömästi kaikille valokuvauksen ystäville.
“Kun kävin näyttelyssä ensimmäistä kertaa, löin heti aulassa pääni tavarasäilytyskaapiston kaapinoveen. Näyttely itsessään oli todella upea. Nyt olen valmis uusintaan”, hän kertoo.

Lisätietoa näyttelystä.

Näyttely 2

Ai Weiwei Tennispalatsissa
Pääsymaksu: normaali 10 €, opiskelija 8 €, museokortilla ilmaiseksi
Avoinna klo 11–19

Kiinalaisen taiteilijan ja ihmisoikeusaktivistin Ai Weiwein näyttelyssä on nähtävillä 27 teosta. Näyttely on laaja katsaus hänen taiteeseensa ensimmäistä kertaa Suomessa. Teoksia on mukana 1980-luvulta nykypäivään, ja mukana on kaksi uuttakin: Valkoinen talo ja Jätesäiliö.
Lisätietoa näyttelystä.


Camera Club Vastavalo starts the year of activities and goes to Helsinki on Saturday 30.1.2016. We will visit two exhibitions. During the day we will see and experience together photography, installations and sculptures.

We will also eat something self-financed.

The travelling expenses to Helsinki and back are up to you. If you are a member of Camera Club Vastavalo, then Vastavalo pays your ticket to the 2nd exhibition, so you can save 8 euros!  If you aren’t a member yet, it’s a great time to become a member. Here are the instructions. You can join also during the event.

We will meet in the main lobby of Ateneum in front of the stairway on 11.15 (Kaivokatu 2, Helsinki). We have seen both of the exhibitions approximately by 16 o’clock.

Krista Kierikka and Maritta Kela are the organizers of this trip. We are travelling with OnniBus and you can join us if you like.
The OnniBus leaves from Tampere bus station at 8.45 and arrives in Helsinki (Kamppi bus station) at 10.55.
The OnniBus leaves from Helsinki (Kamppi bus station) at 17.20 and arrives in Tampere (Kaleva) at 19.45.

Please sign up for the trip here until 28.1.2016.

Something to ask? Please contact Krista (krista.kierikka(at)gmail.com) or Maritta (kela.maritta(at)gmail.com).

Facebook event

The 1st Exhibition

Henri Cartier-Bresson at Ateneum
Admission fee: normal 13 €, student 11 €, S Privilege Card holders 12 €, Free admission also with Helsinki Card and Museum Card.
Opening hours: 10–17

A French photographer Henri Cartier-Bresson is a classic name of the street photography and photojournalism. A spirit of the decisive moment which radiates in his photographs has made the constant impact on many photographers both in this and the last century.

Krista Kierikka, a member of the Camera Club Vastavalo’s board, recommends the exhibition to everyone who likes photography.
“The first time I visited this exhibition I accidentally hit my head to the locker door in the lobby. But the exhibition in itself was absolutely marvelous. Now I’m ready for the round two”, she says.

More info about the exhibition.

The 2nd Exhibition

Ai Weiwei at Tennispalatsi
Admission fee: normal 10 €, student 8 €, Free admission also with Museum Card
Opening hours: 11–19

There are 27 works shown in the exhibition of a Chinese artist and human rights activist Ai Weiwei. The exhibition shows us a wide range of his art first time in Finland. The artworks are from the 1980s to the present day, and there is two new ones: White House and Garbage Container.

More info about the exhibition.